Hyppää sisältöön

Indonesiassa radio on tärkeä terveystiedon jakaja

Ryhmä indonesialaisia naisia.

Indonesiassa Toivoa naisille -ohjelmia kuunnellaan usein ryhmissä. Kuva: TWR-Indonesia.

Indonesiassa Toivoa naisille -radio-ohjelmilla on tärkeä tehtävä terveystiedon välittämisessä. Terveydestä huolehtimiseen ohjataan myös ohjelman kuuntelijatilaisuuksissa.

− Erityisesti vähävaraiset kuuntelijat tarvitsevat terveystietoa, kuten miten todeta kohdunkaulan syöpä varhaisessa vaiheessa. Myös tietoa ehkäisystä tarvitaan, kertoo Indonesian Toivoa naisille -työn koordinaattori Susilowati Makitan.

Puolen tunnin radio-ohjelmien ensimmäinen osa keskittyy usein terveysasioihin, toinen hengellisiin asioihin.

− Tärkein tavoitteemme on antaa kuuntelijoille mahdollisuus kuulla rakastavasta Jumalasta, Susilowati Makitan sanoo.

Toivoa naisille -työ on maailman suurimman medialähetysjärjestön TWR:n työtä. Kun Sansa tuli mukaan Toivoa naisille -työhön 20 vuotta sitten, jaavan kieli oli ensimmäinen suomalaisten tukema ohjelmakieli. Sittemmin suomalaiset ovat ryhtyneet tukemaan myös indonesian kielellä lähetettäviä ohjelmia.

Ohjelmia kuunnellaan ryhmissä

Itä-Jaavalla ohjelmaa kuunteleva Hermin kertoo tuntevansa nyt paremmin sairautensa ja kuinka hoitaa sitä. Myös ohjelman hengellinen sisältö on hänelle tärkeää.

− Kuulemani Jumalan sana lähentää minua Jumalaan. Uskoni kasvaa ja voin kohdata vaikeudet, joita Jumala elämässäni sallii. Vaikka perheessäni on ongelmia ja joudun elämään sairauteni kanssa, uskoni pysyy vakaana.

Radio-ohjelmia lähetetään 46 paikalliskanavalla. Niitä kuunnellaan myös ryhmissä audio box -kuuntelulaitteen avulla.

Kuuntelijakoordinaattorit ovat yhteydessä kuuntelijaryhmiin ja paikallisiin radioasemiin. He keräävät myös kuuntelijapalautetta. Kuuntelijaryhmiä on musliminaisillekin, mutta he kuuntelevat vain terveysosuuden.

Tietoa jaetaan myös kuuntelijatapaamisissa

Fitriya osallistuu kuuntelijaryhmään Itä-Jaavalla.

− Kuuntelimme tarinan naisesta, jolla oli vahva usko. Opin paljon uskosta. Menin naimisiin miehen kanssa, joka tupakoi ja käytti paljon alkoholia. Perheeni loukkasi minua sanomalla, ettei mies muutu ikinä muuksi. Rukoilin ja uskoin, että Jumala auttaa miestäni muuttumaan. Rukouksiini vastattiin ja mies jätti tupakan ja alkoholin, hän kertoo.

Radio-ohjelmien terveystietoa välitetään myös kuuntelijatapaamisissa. Näissä tilaisuuksissa opastetaan esimerkiksi verenpaineen ja verensokerin mittaamisessa. Susilowati Makitan kertoo, että erityisen paljon kiitosta tuli mielenterveyden kysymyksiin keskittyneestä kuuntelijatapaamisesta.

Jaavankielisestä Toivoa naisille -ohjelmasta tulee neljännesvuoden aikana noin 700 kuuntelijapalautetta. Kaksi henkilöä vastaa kuuntelijoiden kirjeisiin, puheluihin ja tekstiviesteihin. Suurin osa palautteesta lähetetään kirjeinä. Sosiaalinenkin media näkyy jo. Noin 700 palautteen antajista 90 käytti sosiaalista mediaa viestintään.

Liisa Heinänen[vc_row”” h2=”Ryhdy Rkk-ohjelman ystäväksi!” use_custom_fonts_h2=”” h2_font_container=”” h2_use_theme_fonts=”” h2_google_fonts=”font_family:Abril%20Fatface%3Aregular|font_style:400%20regular%3A400%3Anormal” h2_css_animation=”” h4=”” use_custom_fonts_h4=”” h4_font_container=”” h4_use_theme_fonts=”” h4_google_fonts=”font_family:Abril%20Fatface%3Aregular|font_style:400%20regular%3A400%3Anormal” h4_css_animation=”””” shape=”rounded” style=”””””lg””right””Lue lisää ja liity >>” btn_style=”modern” btn_gradient_color_1=”turquoise” btn_gradient_color_2=”blue” btn_gradient_custom_color_1=”#dd3333″ btn_gradient_custom_color_2=”#eeee22″ btn_gradient_text_color=”#ffffff” btn_custom_background=”#ededed” btn_custom_text=”#666″ btn__custom_color=”#666″ btn__custom_hover_background=”#666″ btn__custom_hover_text=”#fff” btn_shape=”rounded””” btn_size=”md” btn_align=”inline” btn_button_block=”” btn_add_icon=”” btn_i_align=”left” btn_i_type=”fontawesome” btn_i_icon_fontawesome=”fa fa-adjust” btn_i_icon_openiconic=”vc-oi vc-oi-dial” btn_i_icon_typicons=”typcn typcn-adjust-brightness” btn_i_icon_entypo=”entypo-icon entypo-icon-note” btn_i_icon_linecons=”vc_li vc_li-heart” btn_i_icon_monosocial=”vc-mono vc-mono-fivehundredpx” btn_i_icon_material=”vc-material vc-material-cake” btn_i_icon_pixelicons=”vc_pixel_icon vc_pixel_icon-alert” btn_css_animation=”” btn_custom_onclick=”” add_icon=”” i_on_border=”” i_type=”fontawesome” i_icon_fontawesome=”fa fa-adjust” i_icon_openiconic=”vc-oi vc-oi-dial” i_icon_typicons=”typcn typcn-adjust-brightness” i_icon_entypo=”entypo-icon entypo-icon-note” i_icon_linecons=”vc_li vc_li-heart” i_icon_monosocial=”vc-mono vc-mono-fivehundredpx” i_icon_material=”vc-material vc-material-cake” i_color=”blue” i_background_style=”” i_background_color=”grey” i_size=”md” i_css_animation=”””url:http%3A%2F%2Frkk-sansa.net%2Fliity-ystavarenkaaseen%2F|||” h2_link=”” h2_el_id=”” h2_el_class=”” h4_link=”” h4_el_id=”” h4_el_class=”” custom_background=”” custom_text=”” btn_el_id=”” btn_el_class=”” btn_custom_onclick_code=”” i_custom_color=”” i_custom_background_color=”” i_link=”” i_el_id=”” i_el_class=””][vc_column] …… …… …… …… …… …… …… …… …… …… …… ……”””” style=”””””lg””right””Lue lisää ja lahjoita >>””””””url:https%3A%2F%2Fsansa.fi%2Flahjoituskohteet%2Ftoivoanaisille%2F|||”]Toivoa naisille -työ tuottaa radio-ohjelmia ja haastaa rukoilemaan.