skip to Main Content
Jäinen Onnettomuus

Jäinen onnettomuus

Tie oli liukas, lumihiutaleita leijaili hiljalleen maahan. Oli tyypillinen joulukuun iltapimeä. Ajelin vaimoni Päivin kanssa kohti Keski-Suomea. Kotimatka eteni rauhallisesti kunnes: ”Hei, tuolla on tapahtunut onnettomuus”, Päivi huudahti. Vilkaisin pikaisesti sivuikkunasta pimeään ja ohitimme samalla ojaan ajautuneen auton, josta joku astui ulos ja lyyhistyi maahan. Apuun.

Tie oli niin ”saippualla kiillotettu”, että välitön pysähtyminen oli mahdotonta. Vajaan 200 metrin päässä sain auton käännettyä ympäri. Ajoin takaisin onnettomuuspaikalle niin, että auton ajovalot valaisivat onnettomuuspaikan. Hätävilkut päälle. Paikalle oli ehtinyt myös toinen ohiajaja. Taskulamppu mukaan ja juoksuksi.

”Mikä on kuskin tila? Onko hätäkeskukseen soitettu?” kysyin, kun näin toisen auttajan puhuvan loukkaantuneen luona puhelimeen. Autosta valui bensaa. Miljoona kysymystä vyöryi heti mieleeni.

Ensiapua lumisateessa

Tie oli niin liukas, että itsekin lähes liukastuin, kun juoksin hakemaan ensiapulaukkua autosta. Hetkeä myöhemmin taaksemme pysähtyi rekka. Sen kuski tuli neljänneksi auttamaan. Kukin otti automaattisesti osavastuun pelastustöistä. Päivi sairaanhoitoalan ihmisenä keskittyi ensiapuun ja loukkaantuneen hoitamiseen yhdessä toisen auttajan kanssa. Minulle ja rekkakuskille jäi muun liikenteen varoittaminen ja ohjaaminen.

Ambulanssi saapui ensimmäisenä, sitten pelastuslaitos ja poliisi. Ammattipelastajat toimivat ihailtavan määrätietoisesti. Ei turhia pohdintoja. Pian ambulanssi lähtikin kohti sairaalaa.

Välittämisen ytimessä

Kotiin ajaessa kertasimme tapahtunutta. Kenenkään ei tarvinnut sopia, mitä tehdään. Jokainen tiesi, miten parhaiten voi auttaa, yhdessä. Ei ollut aikaa miettiä, minkäväristä sideharsoa tarvitaan tai neuvotellaanko ensin, missä järjestyksessä loukkaantunutta hoidetaan. Veren tahrimat vaatteet ja kuraantuneet kengät ehtisi pestä myöhemmin.

Joulun arkienkelit

Näkyvä onnettomuus on asia, mihin lähimmäisenä on helppo tarttua. Jäin miettimään, kuinka on näkymättömien haavojen laita. Kanssaihmisen sydän on voinut vaurioitua elämän kolareissa niin verille, että tarvitaan muiden apua, jotta sisäiset haavat saisivat edes ensiavun. Toivottavasti voimme huomata nämä ihmiset sydäntalven pimeydestä.

Toisella autoreissulla muutama päivä sitten kuuntelin Jouluradioa, jossa Mikko Alatalo lauloi joulun sanomaa hänelle tutuilla riimityksillä. En muista laulun nimeä, mutta sanat menivät ytimeen: ”Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotain hyvää.”

Onnettomuuspaikalla ambulanssia odotellessa Päivi olikin kertonut loukkaantuneelle, että häntä ei jätetä, tästä selvitään yhdessä, Jumala on myös kanssamme. Sen kertominen toi toivon valoa talviyöhön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku