skip to Main Content
Kiitänkö Rististä?

Kiitänkö rististä?

Muutama viikko sitten istuin jumalanpalveluksessa ja kuuntelin saarnaa, jonka aiheena oli kiitollisuus. Saarnaaja puhui tuttujakin asioita kiitollisuuden merkityksestä kristityn elämässä. Raamattuhan opettaa meitä useissa kohdin olemaan kiitollisia. Mm. Paavali kehottaa: ”Kiittäkää kaikesta.” (1. Tess. 5:18) ja ”Kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” (Ef. 5:20). Vanhan Testamentin Psalmeissa on usein kehotuksia kiittää Jumalaa, kuten Psalmi 136: ”Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.” (Ps. 136:1)

Niin sanotusti maallisellakin puolella on tunnistettu kiitollisuuden arvo ihmisen elämässä tieteellisiä tutkimuksia myöten. Kiitollisuus lisää tyytyväisyyden tunnetta ja parantaa elämänlaatua koettuna onnellisuutena.

Kiitos ja kärsimys

Konkreettisista asioista on helppo kiittää; kun minulla on katto pään päällä ja ruokaa pöydässä, perhe ja ystäviä, terveyttä, työtä… Olin saarnaajan kanssa samaa mieltä, että meidän on hyvä olla kiitollisia ja kiittää Jumalaa kaikesta elämässämme. Hän ansaitsee sen Luojanamme ja Pelastajanamme ja kaiken hyvän antajana. Aina ja joka tilanteessa ei ole helppo kiittää, senkin tiedän ja olen kokenut. Kun elämään tulee vaikeuksia ja kun joitain usein jo itsestään selviksi käyneistä asioista, kuten terveys tai työpaikka, otetaankin pois. Kuinka silloin voisi kiittää? Mieleen nousee helposti kysymys onko Jumala edelleen hyvä, vaikka minulle kävi näin.

Tällaiset kysymykset ja koettelemukset kuuluvat sarjaan kärsimyksen mysteeri. Niihin ei tunnu olevan täysin aukotonta ja tyydyttävää vastausta. Mutta jotain osviittaa voi saada Raamatun lehdiltä. Yhdenkään uskon sankarin elämästä ei puuttunut kärsimystä, ei edes Jeesus, Jumalan Poika selvinnyt ilman sitä. Paradoksaalisesti Jumalan rakkaus ja elämän kärsimys näyttävät kuuluvan samanaikaisesti kristitynkin elämään.

Pelastuksen peruskauraa

Mutta, hetkinen, olenko oikeasti kiitollinen Jumalalle pelastuksestani ja elämästäni? Tuntuuko se miltään tai missään, että Jeesus on pelastanut minut synnin ja kuoleman vallasta iankaikkiseen elämään? Iankaikkiseen elämään! Ja että minun päälleni ei sadakaan tulta ja tulikiveä, jonka syntisenä ansaitsisin. Ymmärränkö todella Jeesuksen työn merkityksen?

Näihin kysymyksiin havahduin kuunnellessani saarnaajan umpirehellistä itsetutkiskelua. Hän, niin kuin minäkin, on kulkenut jo pitkään uskon tiellä ja aivan varmasti tietää olevansa pelastettu. Mutta jostain syystä sellaiset sanat kuin pelastus, iankaikkinen elämä ja Jeesuksen ristin työ menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ilman sen kummempia ilon ja riemun väristyksiä. Ne ovat kuin kristityn peruskauraa, jota on syöty jo vuosikausia ja josta ei osaa olla enää samalla tavalla kiitollinen kuin nälkäisenä ensimmäistä kertaa ruokaa saadessa.

Jäin pohtimaan tuota saarnaa pitkäksi aikaa ja erityisesti omaa suhdettani Jeesuksen ristintyöhön. Totta kai olen kiitollinen Hänen rististään ja rakkaudestaan minua kohtaan, mutta onko siitä tullut liian itsestään selvää minulle? Onko se kaikki tosiaan vain peruskauraa, jota popsin itsestäänselvyytenä? Osaanko aidosti olla kiitollinen siitä, että saan olla hänen omansa?

Kyllä, kiitän

Pohtiessani tätä muistin vuodentakaisen kokemuksen Kambodžasta. Siellä vietettiin Pchum Beniä, paikallista buddhalaista Henkien juhlaa, jossa nälkäisille hengille eli kuolleiden sieluille viedään usean päivän ajan ruokauhreja. Näillä hyvillä teoilla koetetaan saada esi-isien sielujen syntitaakkaa pienemmäksi, jotta hengillä olisi mahdollisuus päästä rauhaan. Mistään ei voi kuitenkaan olla varma, että hyviä tekoja on ollut riittävästi, joten uhrit ja rituaalit täytyy toistaa joka vuosi.

Tuon juhlan aikana ajattelin, miten kiitollinen olen Jeesukselle hänen kertakaikkisesta ristinuhristaan meidän kaikkien sieluparkojen puolesta. Minun ei tarvitse elää jatkuvassa epävarmuudessa pelastuksestani tai kuolleitten läheisteni sielujen rauhasta. Saan luottaa Jeesuksen ristin ja veren voimaan.

Ehkä on niin, että me länsimaiset kristitytkin tarvitsemme muistutuksia siitä, millaista elämä on, kun Jeesuksen ristintyö ei ole vielä koskettanut ihmistä. Että osaisimme huomata, miten kallisarvoinen asia Jeesuksen risti on. Ja miten paljon olemme saaneet, kun saamme olla Hänen omiaan. Kiitä siis rististä! Ja käy lukemassa kuuntelija- ja katselijapalautteita siitä, miten kristillinen mediatyö on saanut koskettaa ihmisiä.

Medialähetys Sanansaattajat eli Sansa tekee työtä, jotta mahdollisimman moni voisi kuulla Hänestä ja oppia tuntemaan Hänet.

 

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku