Hyppää sisältöön

Raamattu kannesta kanteen -ohjelma jatkuu viisipäiväisenä vuoden loppuun saakka

Avoin Raamattu.

Moni kuuntelija on tukenut Raamattu kannesta kanteen -ohjelman tuotantoa ja radiointia jo vuosien ajan. Lahjoittajien ansiosta ohjelma jatkuu myös vuoden 2019 loppuun viisipäiväisenä.

Keväällä uutisoimme, että Sansan kustantaman Raamattu kannesta kanteen -ohjelman (Rkk) viides radiointipäivä on uhattuna. Ohjelma on tärkeä kymmenille tuhansille Radio Dein ja Järviradion kuuntelijoille, jotka syventyvät Raamattuun radiopastori Jukka Norvannon, nykyisen Kylväjän lähetysteologin, opastuksella.

− Ohjelma koetaan tärkeäksi, koska se antaa mahdollisuuden Raamatun perusteelliseen opiskeluun kotioloissa, toimittaja Elina Vaittinen toteaa.

Ohjelman lähettäminen Radio Deissä yhtenä päivänä viikossa maksaa kesäkuun alusta vuoden loppuun noin 10 000 euroa. Keväällä tarjosimme kuuntelijoille ja yrityksille mahdollisuutta osallistua loppuvuoden kustannuksiin. Saimme tarvittavat rahat kokoon, mistä lämmin kiitos Jumalalle ja kaikille lahjoittaneille!

− Kiitos Raamattu kannesta kanteen -ohjelmasta. Tämä on rakkain ohjelmani radiosta. Ohjelma auttoi minua selviytymään vaikeuk­sista. Olen oppinut paljon Jumalan sanasta, ymmärtänyt paremmin elämästä, hyväksynyt asioita, joita en voi muuttaa. Kuuntelen kaikki jaksot joko Deistä tai netistä. Kiitos, että teitte sen netin kautta mahdolliseksi. Lämmin kiitos Sansan työtekijöille, nykyisille ja entisille, kaikesta opetuksesta. Olen tosi kiitollinen, kirjoittaa eräs kuuntelija.

Raamattuopetusta ja tukea tarvitaan jatkossakin

Monet kiitolliset kuuntelijat ovat tukeneet Rkk-ohjelman tuotantoa ja radiointia jo vuosien ajan. Vuositasolla ohjelman yhden päivän kustannus Radio Deissä ja Järviradiossa on noin 20 000 euroa eli vuosittainen kokonaiskustannus on 100 000 euroa.

Sansan varoja halutaan suunnata medialähetystyöhön maailmalla, joten kotimaassa tehtävään työhön tarvitaan kohdennettuja varoja.

− Saimme keväällä valtavasti palautetta siitä, miten tärkeäksi ohjelma koetaan ja että sitä halutaan tukea myös taloudellisesti. Sydämeni täyttää kiitollisuus mahdollisuudesta radioida jatkossakin Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaa viitenä päivänä viikossa, iloitsee sidosryhmäpäällikkö Marja Soikkeli.

Rkk-ohjelman tuotanto ja radiointi katetaan yksityisellä tuella, joten kaikki lahjoitukset ovat edelleen tarpeen. Meille Sansassa on tärkeää, että ihmiset tuntisivat Raamattunsa ja uskonsa perusteet. Laita hyvä kiertämään ja tue Raamattu kannesta kanteen -ohjelman jatkumista.

Lahjoita!