Eila Murphy

Lahjoituskohteen kuva
Lahjoita

Kertalahjoitus

Kuukausittain

Valitse lahjoitussumma klikkaamalla tai oikealle kirjoittamalla

Lahjoitit €, kohteelle Eila Murphy.

Tutkimattomia ovat Herran tiet, mutta tutkittavaa riittää myös lähetystyössä! Sansan mediatutkija Eila Murphy työskentelee kansainvälisen medialähetysjärjestö FEBC Internationalin (Far East Broadcasting Company) yhteydessä Suomesta käsin. Eila on filosofian tohtori ja kasvatustieteiden maisteri, joka muun muassa tutkii median käyttöä Aasiassa. Lisäksi hän opastaa Sansan aasialaisia kumppaneita tekemään yleisötutkimusta ja hyödyntämään siitä saatua tietoa käytännön työssä.

Kangasniemeltä kotoisin oleva Eila on ollut Sansan lähettämänä FEBC:n palveluksessa vuodesta 1988. Hän ja Yhdysvaltojen Oregonista kotoisin oleva Patrick Murphy työskentelivät Filippiineillä, Saipanilla ja Englannissa ennen kuin vuonna 1999 muuttivat Jyväskylän Säynätsaloon. Patrick työskenteli Sansan niin sanottuna ulkomaisena lähettinä, kunnes jäi eläkkeelle. Perheeseen kuuluu myös kaksi aikuista lasta.

”Doctor Eila” tuntee aasialaisten tavat käyttää mediaa

Eila Murphyn vuonna 2014 valmistunut tohtorinväitöskirja käsitteli radion käyttöä oppimisympäristönä, joka edistää valmistautumista tsunameihin ja muihin luonnonkatastrofeihin. Tutkimus selvitti, kuinka kansalaiset oppivat radion ja yhteisön osallistamisen kautta varautumaan mahdolliseen luonnonmullistukseen ja selviämään siitä.

Säännöllisesti Aasiassa matkustava Eila johtaa FEBC Internationalin tiimiä, jonka toimialueeseen kuuluvat FEBC:n sisällöntuotanto, yleisövuorovaikutus ja tutkimus. Hän on FEBC:n edustaja kansainvälisten mediajärjestöjen tutkimusyhteistyöelimessä Intersearchissä ja toimii Mongolian perheradioasema Wind FM:n Suomen-koordinaattorina.

Eilan havaintoja Aasiasta, ajankohtaisista ilmiöistä ja mediatutkimuksesta voi lukea hänen blogistaan Asiaa Aasiasta sekä matkablogistaan.

Miksi Eilan työ on tärkeää?

Eilan työtä tukemalla voi… esimerkiksi aasialainen kohdata Kristuksen mediassa.

Eila Murphy Krusa FM -asemalla Kambodzassa
Eila Murphy Krusa FM -asemalla Kambodžassa.

Liity Eilan lähettäjärenkaaseen


Pidä lähetys käynnissä − tule kuukausilahjoittajaksi

Tee tärkeä päätös. Pienikin summa kuukausittain lahjoitettuna takaa säännöllisen tuen Eilan työn mahdollistamiseksi. Kuukausilahjoittajana saat myös kuukausilahjoittajan vuosiraportin ja hyvän mielen siitä, että tuet medialähetystyötä maailmalla.

Tarinoita alueelta

Avioliitossani ei koskaan ollut kovin autuasta. Päivät täyttyivät kinastelusta, ja olimme jo avioeron partaalla. Uskoni oli hyvin haurasta, enkä tiennyt, missä Jeesus on tai rakastaako hän meitä kaikkia. Muutama kuukausi sitten aloin kuunnella ohjelmianne tätini suosituksesta, ja vasta ne saivat elämäni muuttumaan radikaalisti. Jeesus on kääntänyt elämäni ympäri ja täyttänyt minut ilolla. Minussa tapahtuneen muutoksen myötä koko perheeni elämä on nyt onnellista.

Kiinankielisen ohjelman kuuntelija (Voice of Salvation)

Me perheenäidit tuhlaamme välillä aikaamme juoruiluun tai naapureista puhumiseen. Tämänpäiväinen Jumalan sana muistuttaa, että minunkin pitää lopettaa sellainen toiminta. Me emme saa tehdä mitään, mikä ei miellytä Jumalaa. Jos haluamme muuttua, olen varma, että Jumala auttaa meitä pääsemään eroon asioista, jotka eivät ole Hänelle mieluisia. Näin synti ei hallitse elämäämme eikä uskomme horju helposti.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Indonesiasta (TWR)

Kuuntelen ohjelmaanne edelleen. Tilanteeni on vaikea, ja on raskasta huolehtia iäkkäästä äidistäni sekä sisarusteni lapsista. Äidin vointi paranee kuitenkin koko ajan. Mikä motivoi minua pitämään huolta itsestäni, on se, että olisin tarpeeksi vahva huolehtimaan myös rakkaistani. Kiitos tiimillenne, kun aina rohkaisette minua. Ja mikä tärkeintä, kiitos Herralle, että hän vahvistaa ruumistani ja sieluani kestämään kaikki haasteet. Jatkan taistelua!

Kuuntelija Thaimaasta (FEBC)

Kun sain viimeisen kurssin suoritettua, olin innoissani ja kiitollinen. Kun katson taaksepäin näitä neljää vuotta kiinankielisessä etäraamattukoulussa, alkaen opiskelijaksi ilmoittautumisesta siihen asti, että sain kaikki kurssit suoritettua, minulla oli paljon kamppailua ja vaikeuksia. Mutta samalla koin runsasta Jumalan armoa. Silloin kun minulla oli vaikeaa, Hän antoi voimia. Kun olin hämmentynyt, Hän ohjasi minua niin, että ymmärsin Hänen tahtonsa. Aluksi toivoin oppivani ainoastaan teologiaa, mutta lopulta Jumala kutsui minua kokoaikaiseen työhönsä. Valmistuttuani etäraamattukoulusta sain kirkossa vihkimyksen ja minut lähetettiin lähetystyöhön.

Koulun johtaja sanoo valmistuneille usein: ”Valmistuminen ei ole loppu vaan uusi alku.” Kyllä, minäkin aloitan uuden lehden työssäni. Kiitos siitä etäraamattukoululle, josta sain perusteellista teologista opetusta ja varustusta. Ilman näitä opintoja elämäni ei olisi muuttunut enkä voisi palvella Jumalaa vaikuttavasti.

Kiinankielisen opiskelijan palaute Brasiliasta (TWR)

Ennen kun aloin kuunnella ohjelmianne, olin lievästi masentunut. Nyt olen nähnyt muutosta elämässäni. Muutaman kuukauden kuuntelemisen jälkeen ahdistus ja levottomuus ovat vähentyneet ja rakkauteni Jumalaa kohtaan on palavampaa. Ohjelmanne auttavat minua oppimaan lisää kristinuskosta ja kasvamaan siinä. Arvostan kovasti sitä, mitä pastorinne ja työntekijänne tekevät. Tehköön Jumala suuria tekoja radiokanavanne kautta!

Kiinankielisen ohjelman kuuntelija (FEBC)

Elämäni on ollut vaikeaa naisena, sillä olen ollut yksin mieheni jätettyä minut. Raha-asiani eivät ole olleet tasapainossa, koska minut ryöstettiin. Huonoksi onnekseni olin onnettomuudessa ja sen jälkeen vuoteenoma joitakin kuukausia. Olin vailla toivoa ja pitkästynyt. Ajoittain ajattelin tekeväni itsemurhan. Jumala armahti minua ja Hän tuntee sydämeni. Kiitos Jeesus, joka puhuit minulle Krusa FM -lähetyksen kautta, kun naapurini kutsui minut kuuntelemaan sitä yhdessä. Halleluja, puhuja auttoi minua korjaamaan särkyneen sydämeni Jumalan sanan avulla. Olen päättänyt vastaanottaa Kristuksen pelastajakseni.

Radiokuuntelija Kambodžasta

Rakas Tien Tien, tykkään kuunnella ohjelmaasi Avoimin silmin. Ohjelma on minulle todella hyödyllinen. Kiitos kovasta aherruksestasi. Olen pitänyt huolta vammaisesta äidistäni melkein kahdeksan vuoden ajan. Tykkään kuunnella kaikkea Jumalaan liittyvää, kuten pitkiä todistuksia. Olen uskonut Jumalaan melkein kymmenen vuotta. Minun pitäisi sanoa, että Jumala opasti minut uskomaan Häneen.

Kuuntelija Taiwanilta (Voice of Salvation)

Toivoa naisille -ohjelma on todella hyvä ja oivalluksia antava. Se ei sisällä vain terveysneuvontaa vaan myös tarvitsemamme hengellisen opetuksen, jotta uskomme kasvaisi vahvemmaksi. Opin, kuinka Jumala on tehnyt naisesta vahvan. Olen kiitollinen kaikesta arvokkaasta tiedosta. Toivon, että tulevaisuudessa voisimme puhua myös teknologiasta naisten näkökulmasta, koska monet kaltaiseni äidit kokevat vaikeaksi pysyä ajan tasalla nopeasti muuttuvan teknologian kanssa.

Toivoa naisille -kuuntelija Indonesiasta (TWR)

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Muita lahjoituskohteita

Kaikki lahjoituskohteet