Miia da Silva

Olen kotiäiti. Vietän suurimman osan aikaa lasteni kanssa. Joskus tapaan naapuruston naisia kahvin tai teen merkeissä. Kerran eräs nainen mainitsi ohjelmanne ja sanoi, että vihollinen (te) on maassamme. Ajattelin itse toisin. Olin aina miettinyt, mihin kristityt uskovat. Aloin siksi kuunnella ohjelmaanne. En pelännyt kuten muut naiset.

Noin vuoden kuluttua päätin kääntyä kristityksi. Ajatukseni Jumalasta ovat muuttuneet ajan kuluessa. Pidän siitä, miten puhutte Jumalan ja hänen tyttäriensä välisestä suhteesta, hänen armostaan ja rakkaudestaan naisia kohtaan. Elämäni muuttuu päivä päivältä. En kertonut perheelleni enkä ystävilleni päätöksestäni enkä tiedä, kerronko koskaan. En usko Jumalan syyttävän minua siitä. Voisitteko rukoilla minun ja perheeni puolesta ja että tulisi aika, jolloin voin kertoa uskostani heille.

Eräänä päivänä etsin televisiosta jotain hyvää katsottavaa. Yhtäkkiä löysin gujaratinkielisen Toivoa naisille -ohjelman. Olin niin iloinen voidessani katsoa kristillistä ohjelmaa. Olen katsonut kaikki jaksot. Opetus on erittäin hyvää ja hyödyllistä naisille. On rohkaisevaa oppia Jumalan sanaa tällä tavalla, ja se auttaa minua kasvamaan uskossa. Nyt katson ohjelmaa säännöllisesti. Kiitos kun autatte naisia kasvamaan kaikilla elämän alueilla.

Olen vanhempieni ainoa lapsi. Äitini on äkkipikainen, ja hän pahoinpiteli minua jo lapsena. Myös eräs sukulainen käytti minua teini-iässä seksuaalisesti hyväksi. Aviomieheni käytös muuttui, kun menimme naimisiin. Hän ei vietä aikaa kanssani, ei kuuntele ongelmiani eikä rukoile kanssani. Aiemmin hän kirjoitti ja sävelsi kristillisiä lauluja. Halusin kovasti, että rukoilisimme yhdessä ja olisimme toistemme ystävät, mutta häntä ei kiinnosta. Olen huolissani hänen huonoista tavoistaan ja kuinka hän käyttäytyy minua kohtaan. Myös äitini nälvii minua siitä, että minulla ei ole lasta.

Kaikki tämä satuttaa ja itken itsekseni. Minulla ei ole ystäviä, joiden kanssa jakaisin asioita. Olen masentunut enkä ole tyytyväinen myöskään työpaikkaani. Puhun ongelmistani vain Jumalalle. Uskon, että Jumala näkee minut. Koska halusin ajatella jotain muuta, avasin television ja löysin ohjelmanne. Olen iloinen, että on joku, jolle kertoa tuskastani ja huolistani ja joka rukoilee rinnallani. Kiitän Jumalaa, että hän antoi minulle yhteyden teihin.

Olin pahoinpidelty, petetty, nälissäni ja melkein kuollut avioliittoni vuoksi, mutta Toivoa naisille -työ saavutti minut. Murtuneisuuteni korjattiin ja palaset koottiin yhteen Jeesuksen avulla, joka rakastaa minua, hyväksyy minut ja auttaa selviytymään vaikeistakin vesistä.

Me ihmiset laitamme toivomme moniin asioihin ja toisiin ihmisiin – vaurauteen, verkostoihin, sukulaisiin, ystäviin ja jopa lapsiin. Mutta kaikki on väliaikaista ja katoavaa, vain Jumala pysyy muuttumattomana. Hän on ainoa todellinen toivomme. Teidän ohjelmanne antoi minulle tämän tärkeän opetuksen.

Aloitin urheilun nuorena ja minusta tuli uimari. Opettajani sanoivat, että olin lahjakas, ja pääsin valmennusryhmään. Valmentajani kuitenkin hyväksikäytti minua. Pelkäsin enkä kertonut asiasta kenellekään. Ensinnäkään, koska en uskonut kenenkään uskovan minua ja toiseksi, koska rakastin uintia ja pelkäsin, että perheeni ei antaisi minun jatkaa sitä. Kokemus oli vaikea pienelle lapselle. Kasvoin mutta en koskaan päässyt hyväksikäytön ylitse. Kävin terapiassa, mutta terapia ei onnistunut. Eräänä päivänä löysin sattumalta Toivoa naisille -ohjelman ja aloin kuunnella sitä säännöllisesti.

Ette voi kuvitella, mitä minulle merkitsi kuulla, että kun vastaanotamme Kristuksen, saamme uuden elämän. Kaikki olisi uutta ja menneisyys pyyhittäisiin pois – Kristuksessa kaikki on toisin. Rukoilin ja pyysin Jeesusta puhdistamaan minut verellään. En voi vieläkään sanoa, että kaikki on nyt hyvin, mutta voin tuntea, kuinka Jeesus vahvistaa minua päivä päivältä. Elämästäni löytyy nyt myös ilon hetkiä. Kiitos ohjelmistanne! Niiden kautta sain uuden alun.

Sairastuin 70-vuotiaana luusyöpään ja jalkani muuttui mustaksi. Lääkärit sanoivat, että jalka täytyy amputoida. Aloin juoda. Miniäni käski minua menemään ihmisten luokse, jotka rukoilevat Jeesusta puolestani. Menin rukoiltavaksi, käännyin väärältä tieltä ja hyväksyin Jeesuksen Herrakseni ja Jumalakseni. Luin Raamattua sairaalassa ollessani. Luojan kiitos, luuni alkoi muuttua normaalin väriseksi ja lääkäri päätti, ettei jalkaani tarvitsekaan amputoida. Siitä lähtien olen kuulunut seurakuntaan. Olen nyt 86-vuotias. Lapseni muuttivat pois enkä ole päässyt seurakuntaan, joten uskovat toivat minulle radion. Jumalan Sanan kuunteleminen kohottaa henkeäni.

Me perheenäidit tuhlaamme välillä aikaamme juoruiluun tai naapureista puhumiseen. Tämänpäiväinen Jumalan sana muistuttaa, että minunkin pitää lopettaa sellainen toiminta. Me emme saa tehdä mitään, mikä ei miellytä Jumalaa. Jos haluamme muuttua, olen varma, että Jumala auttaa meitä pääsemään eroon asioista, jotka eivät ole Hänelle mieluisia. Näin synti ei hallitse elämäämme eikä uskomme horju helposti.