Ilman opetuslapseutta ei ole lähetystyötä

Tapasin Indonesiassa miehen, jota kutsun nimellä M. Hän puhui meille kutsumuksestaan, joka perustuu apostoli Paavalin sanaan: “Olen pitänyt kunnia-asianani olla julistamatta evankeliumi niillä seuduilla, joilla Kristuksen nimi jo tunnetaan” (Room. 15:20). Yli kolmen vuosikymmenen ajan M. on julistanut evankeliumia Jeesuksesta siellä, missä tätä ei vielä tunneta. Hän ei vain kertonut kiinnostavia tarinoita, vaan samalla hahmotteli oman evankeliumin levittämisen ohjelman.

Ensimmäisenä on julistus. Jeesus antoi meille tehtävän julistaa, sillä ihmiset ympärillämme ovat Jumalan rakkauden kohteita. Heistä meidän tulee olla kiinnostuneita. Kaikki eivät ota sanomaa vastaan, mutta monet ottavat. “He, jotka eivät ota vastaan, tekevät rukouksistani entistä merkityksellisempiä”, M. sanoi. “Heidän kohdallaan koen Kristuksen voiman.”

Julistus tuo ihmisen Jeesuksen luo. Opetuslapseus on reitti Jeesuksen tuntemiseen. Jos ihmisestä ei tule opetuslasta, hän ei koe muutosta elämässään. Muutoksen saa aikaan totuus. Opetuslapseus on prosessi, jonka kautta ihminen tulee tuntemaan, kuka Jeesus todella on. Se voi viedä aikaa, vuosiakin. Ja siitä tuntemisesta maksetaan hintaa.

Mihin lähetysjärjestössä tarvitaan kotimaantyötä?

Julistus ei ole vaikeaa, opetuslapseus on. Niiden jälkeen, kolmantena, tulee lähettäminen. Lähettämisen tarkoituksena on työntää pois pimeyden valtakuntaa. Lähettämisen kautta uusi elämä korvaa vanhan perinteen. Jos lähettämistä ei tapahdu, opetuslapsien yhteisö kuivettuu.

Kulttuurieroista huolimatta julistaminen ja opetuslapsena eläminen ovat samanlaisia asioita Indonesiassa ja Suomessa. Ilman opetuslapseutta lähettäminen ei toimi. Lähetystyöstä tulee viranomaistoimintaa tai uskontoneutraalia hyväntekeväisyyttä.

Lokakuun alussa Mikko Matikainen aloittaa Sansan kotimaantyön johtajana. Sansa on kuitenkin lähetysjärjestö. Kutsumuksemme on Suomen rajojen ulkopuolella, erityisesti siellä, missä Kristuksen nimeä ei vielä tunneta. Mihin tarvitaan Sansan kotimaantyötä? Eikös se ole seurakuntien tehtävä?

Niin onkin. Mutta olemme ymmärtäneet, että seurakunnat kaipaavat lähetysjärjestöjen kumppanuutta myös kotimaassa. Näin on erityisesti maahanmuuttajien parissa, mutta myös lähetyskasvatuksen alueella. Sansan näkökulmasta kyse on siitä, että ilman opetuslapseuteen kasvaneita kristittyjä ei ole lähettämistä. Silloin kirkko alkaa näivettyä, pimeys valtaa alaa. Ja pimeyden voimia vastaan meidän tulee taistella. Mutta opetuslapseudesta maksetaan hintaa. Olemmeko valmiita siihen?

Arto Antturi

Pääkirjoitus on julkaistu Sansa-lehdessä 3/2022.