Hyppää sisältöön

Median painostus kasvaa Turkissa − Toivoa naisille -ohjelma jatkuu ja vaikuttaa

Takaapäin kuvattu nainen turkkilaisessa basaarissa.

Turkkilainen nainen alkoi kuunnella Toivoa naisille -ohjelmaa lohduksi pahaan oloon. Sitten hän kiinnostui kristinuskosta. Kuva: Ekrulila / Pexels.

Turkin johdon painostus tiedotusvälineitä kohtaan kasvaa. Jos jokin tiedotusväline asettuu johdon linjaa vastaan tai arvostelee sitä, siitä voidaan tuomita tuntuvat sakot. Moni tiedotusväline on joutunut sakkojen vuoksi niin suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, että se ei voi jatkaa toimintaansa. Yksittäisiä toimittajiakin vangitaan tai sakotetaan.

Näin kuvaa Turkin sananvapaustilannetta maan Toivoa naisille -työn koordinaattori. Nimeä ei tuoda julkisuuteen hänen suojelemisekseen.

Hän kuvaa maan tilanteen muutenkin synkkenevän edelleen. Turkin liiran arvo laskee suhteessa muihin valuuttoihin ja ihmiset köyhtyvät. Maanviljelijät eivät selviä veloistaan, koska he eivät saa riittävää hintaa tuotteistaan. Yritykset ajautuvat konkurssiin.

Lohtua masennukseen

Toivoa naisille -ohjelmien lähettäminen kuitenkin jatkuu, ja kuuntelijat antavat palautetta niiden myönteisestä vaikutuksesta heidän elämäänsä. 36-vuotias nainen kertoo kuulleensa ohjelmasta naiselta, jonka lapsi on samalla luokalla hänen lapsensa kanssa.

− Nainen sanoi saaneensa ohjelmasta tukea kriisissä, joka johtui perhetilanteesta. Hän vinkkasi, että masennuksen hetkinä ohjelma auttaisi minua voimaan paremmin. Huomasin heti, että ohjelman tekijät ovat kristittyjä, mutta olin utelias ja jatkoin kuuntelua, nainen kertoo.

Hän sanoo kokeneensa, että ohjelman kuuntelu kohensi hänen vointiaan. Vähitellen hänen syynsä kuunnella muuttui. Hän halusi kuulla lisää kristinuskosta.

− Päätin rukoilla Jeesusta elämääni. Hän on rauhantekijä ja antoi minulle rauhan. Meni vähän aikaa, ennen kuin ymmärsin olotilani muutoksen johtuvan hänestä. Sain myös Raamatun ja aloin lukea sitä.

Soittolistan sijaan asiaa

Toivoa naisille -työn koordinaattorin mukaan monet ohjelman kuuntelijat kertovat, että ohjelma on heille tiedonlähde, kun he haluavat tutkia kristinuskoa ja tutustua siihen tarkemmin. Monet ovat alkaneet kyseenalaistaa omaa uskontoaan viime vuosien kokemusten jälkeen.

− Saimme kolmen kuukauden aikana 84 puhelua, joissa meitä kannustettiin jatkamaan ohjelmien lähettämistä. Kuuntelijat kuvasivat ohjelmaa kauniiksi matkaksi Raamatun maailmaan. Meistä on jännittävää, että suurin osa heistä kertoi olevansa muslimeja. Soittajista seitsemän kertoi rukoilleensa Jeesusta elämäänsä.

Yhteydenottajien joukossa on usein myös niitä, jotka kertovat löytäneensä ohjelman sattumalta, kun he ovat etsineet itselleen sopivaa kuunneltavaa.

Yksi näistä on 55-vuotias nainen, joka pitää miehensä kanssa pientä ravintolaa. Hän kertoo, että he eivät olleet miehensä kanssa uskonnollisia eivätkä ajatelleet uskontoa tai Jumalaa. He halusivat kuunnella muuta kuin pelkkiä soittolistoja.

− Kuuntelemme radiota keittiössä, kun teemme työtä. Näin löysimme ohjelman. Useimmat kanavat soittavat vain musiikkia, mutta nyt kuulimme puhetta elämän totuuksista, arvoista ja siitä, että elämä on ainutlaatuista. Ohjelmissa oli jotain erilaista, ja niin me mieheni kanssa aloimme kuunnella niitä säännöllisesti. Ohjelma auttoi meitä löytämään Jeesuksen, elämän todellisen keskipisteen. Elämämme muuttui.

Turkkilaiset kysyvät pelastuksesta

Turkin Toivoa naisille -työ sai kolmen kuukauden aikana 248 yhteydenottoa kuuntelijoilta. Noin puolet heistä oli 31–45-vuotiaita. Koordinaattori kertoo, että 144 yhteydenottajan kysymykset liittyivät kristilliseen käsitykseen pelastuksesta.

− Ihmiset kysyivät, mitä kristityt tekevät saadakseen syntinsä anteeksi, kuka Jeesus on, onko Raamattu muuttunut, kuinka ihmisestä tulee kristitty, mitä on kuoleman jälkeen sekä onko taivas ja helvetti olemassa?

Hän pyytää esirukousta maansa ja kansansa puolesta, joka kamppailee taloudellisissa vaikeuksissa. Monet koulutetut ihmiset haluavat jättää maan, ja nuorten on vaikea nähdä tulevaisuuden toivoa.

− Näyttäköön Jeesus todellisen toivon ja pelastuksen. Tulkoon herätys tähän maahan. Olkoon hänen armonsa tämän kansakunnan ja hänen omiensa yllä.

Kotiapulainen ohjasi ohjelman pariin

Myös kristityt suosittelevat Toivoa naisille -ohjelmaa ja hankkivat sille uusia kuuntelijoita. Kolmen lapsen 30-vuotias kotiäiti kertoo kuulleensa ohjelmista perheen kotiapulaiselta.

− Hän on kristitty ja kertoi minulle ensin oman tarinansa. Niin aloin kuunnella ohjelmaa. Halusin tietää lisää. Ohjelma ja apulaisemme elämä ja asenne tekivät minuun suuren vaikutuksen. Tein päätöksen, että haluan tulla kristityksi. Rukoilimme apulaisen kanssa. Nyt hän on minulle kuin sisko ja koen siunausta hänen seurassaan. Kolmen lapsen äitinä tunnen aika usein olevani kuin myrskyn silmässä, mutta Jeesus antaa minulle rauhan.

Liisa Heinänen