Hyppää sisältöön

Messiaaninen liike on hybridi, joka ei mahdu muotteihin

Verkkoseminaarin kuvaukset käynnissä Jerusalemissa.

Jerusalemissa sijaitseva Caspari-keskus kouluttaa ja tukee Jeesukseen uskovia juutalaisia. Sansa tukee Caspari-keskuksen toteuttamia verkkoseminaareja, joita tässä kuvataan. Kuva: Margarita Kantor.

Turisti kulkee pyhiinvaelluksellaan ympäri Israelia ja näkee lukuisia vanhempia ja uudempia kirkkorakennuksia. Osa on raunioita, mutta toisissa on elämää: suitsuke ja laulu nousevat kohti taivasta. Maassa on paljon esimerkiksi arabikristittyjä ja venäläistaustaisia kristittyjä.

Matkaaja saattaa kuulla oppaalta myös pienestä ryhmästä Jeesukseen uskovia juutalaisia, jotka eivät yleensä mene kirkkoihin, mutta joita suomalaisetkin lähetysjärjestöt haluavat tukea. Miksi näin?

Lapsityötä seminaareissa ja verkossa

Caspari-keskus Jerusalemissa on yksi toimijoista, jotka näkevät messiaanisissa eli Jeesukseen uskovissa juutalaisissa jotakin erityistä. Caspari-keskus on opintokeskus, joka tarjoaa koulutusta vapaaehtoisille vastuunkantajille, joita suurin osa seurakuntien työntekijöistä on.

Tärkein säännöllisesti toistuva toiminta ovat sapattikoulun eli pyhäkoulunopettajien seminaarit, joita on järjestetty vuodesta 1997. Edelleen seminaarit ovat yhtä suosittuja ja tarpeellisia.

Messiaaniset lapset ja nuoret kohtaavat israelilaisessa yhteiskunnassa suuria paineita jo varhain. Perhe voi olla uskova, mutta jos lasten hengelliselle kasvulle ei luoda vankkaa pohjaa, viimeistään pakollisen pitkän armeijapalveluksen aikana nuoret luopuvat uskostaan. Lapsi- ja nuorisotyön merkitystä ei siten voi liiaksi korostaa.

Uutta on kasvattajille suunnattu lapsityön verkkokurssi, joka käynnistyi viime syksynä. Neljäkymmentä innokasta on ilmoittautunut suorittamaan kaksi vuotta kestävän opintokokonaisuuden. Verkko-opiskelu tarjoaa nyt mahdollisuuden myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tulemaan seminaareihin. Tätä työtä Sansa tukee merkittävällä taloudellisella panoksella.

Caspari-keskus tuottaa materiaalia paitsi hepreaksi juutalaisseurakuntien tarpeisiin, myös akateemisempaa englanninkielistä aineistoa koskien esimerkiksi messiaanisten historiaa ja nykypäivää. Toisena Casparin tehtävänä onkin pitää esillä kristinuskon juutalaisia juuria, ja tätä varten tarjotaan kansainvälisiä kursseja muualta tuleville kristityille.

Historian kipu

Kristittyjen suhde juutalaisiin on vuosisatojen ajan ollut vaikea. Vaikka Jeesus-liike alkoi juutalaisena ja alkuseurakunta oli juutalainen, tämä unohtui nopeasti pakanakristittyjen saadessa enemmistöaseman kirkossa.

Juutalaistaustaiset uskovat joutuivat pahimmillaan kiroamaan juutalaisuutensa ennen kasteelle menoa. Juutalaisvastaisen raamatuntulkinnan maaperästä kasvoi satojen vuosien ajan eri puolilla Eurooppaa vainoa, joka lopulta huipentui holokaustiin. Näistä kollektiivista traumoista juutalaiset toipuvat edelleen.

Kristityksi kääntyminen on useimmille pahin häpeä, mitä perheelleen ja kansalleen voi tuottaa. Siksi messiaaniset juutalaisetkaan eivät yleensä nimitä itseään kristityiksi vaan haluavat samastua mieluummin juutalaiseen yhteisöön. Muut juutalaiset eivät kuitenkaan automaattisesti hyväksy heitä, ja messiaaniset joutuvat israelilaisessa yhteiskunnassa toisinaan kestämään syrjintää.

Väliinputoajia vai sillanrakentajia?

Kristikunnassakin juutalaisuskovat ovat usein marginaalissa: messiaanista liikettä on vaikea kategorisoida mihinkään, ja se aiheuttaa kiusaantumista uskontojen välisissä keskusteluissa. Messiaaniset näyttävät siis väliinputoajilta monellakin tapaa.

Messiaaninen teologi Richard Harvey tapaa sanoa, että messiaaninen liike on juutalainen versio kristinuskosta ja toisaalta kristillinen versio juutalaisuudesta. Se on hybridi, joka ei istu muotteihin, mutta jossa on potentiaalia rakentaa siltoja kristinuskon ja juutalaisuuden välille.

Tällä hetkellä Israelissa arvioidaan olevan noin 15 000 messiaanista juutalaista. Tarkempaa tietoa saamme, kun Caspari-keskuksen tutkimus valmistuu.

Messiaanisia on siis edelleen vähän, mutta he pitävät itseään jäännöksenä, josta Paavali puhuu Roomalaiskirjeen luvussa 11. Samassa luvussa Paavali profetoi, että tulee päivä, jolloin Israel kääntyy Jeesuksen puoleen. Se tulee olemaan valtava siunaus kaikille kansoille. Palvelemalla messiaanista liikettä saamme olla valmistelemassa tuon lupauksen toteutumista.

Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa! (Room. 11:12)

Sanna Erelä

Kirjoittaja on Caspari-keskuksen projektikoordinaattori ja Lähetysyhdistys Kylväjän työntekijä. Kirjoitus on julkaistu Lähde-lehdessä 4/2019.[vc_row”” h2=”Ryhdy Rkk-ohjelman ystäväksi!” use_custom_fonts_h2=”” h2_font_container=”” h2_use_theme_fonts=”” h2_google_fonts=”font_family:Abril%20Fatface%3Aregular|font_style:400%20regular%3A400%3Anormal” h2_css_animation=”” h4=”” use_custom_fonts_h4=”” h4_font_container=”” h4_use_theme_fonts=”” h4_google_fonts=”font_family:Abril%20Fatface%3Aregular|font_style:400%20regular%3A400%3Anormal” h4_css_animation=”””” shape=”rounded” style=”””””lg””right””Lue lisää ja liity >>” btn_style=”modern” btn_gradient_color_1=”turquoise” btn_gradient_color_2=”blue” btn_gradient_custom_color_1=”#dd3333″ btn_gradient_custom_color_2=”#eeee22″ btn_gradient_text_color=”#ffffff” btn_custom_background=”#ededed” btn_custom_text=”#666″ btn__custom_color=”#666″ btn__custom_hover_background=”#666″ btn__custom_hover_text=”#fff” btn_shape=”rounded””” btn_size=”md” btn_align=”inline” btn_button_block=”” btn_add_icon=”” btn_i_align=”left” btn_i_type=”fontawesome” btn_i_icon_fontawesome=”fa fa-adjust” btn_i_icon_openiconic=”vc-oi vc-oi-dial” btn_i_icon_typicons=”typcn typcn-adjust-brightness” btn_i_icon_entypo=”entypo-icon entypo-icon-note” btn_i_icon_linecons=”vc_li vc_li-heart” btn_i_icon_monosocial=”vc-mono vc-mono-fivehundredpx” btn_i_icon_material=”vc-material vc-material-cake” btn_i_icon_pixelicons=”vc_pixel_icon vc_pixel_icon-alert” btn_css_animation=”” btn_custom_onclick=”” add_icon=”” i_on_border=”” i_type=”fontawesome” i_icon_fontawesome=”fa fa-adjust” i_icon_openiconic=”vc-oi vc-oi-dial” i_icon_typicons=”typcn typcn-adjust-brightness” i_icon_entypo=”entypo-icon entypo-icon-note” i_icon_linecons=”vc_li vc_li-heart” i_icon_monosocial=”vc-mono vc-mono-fivehundredpx” i_icon_material=”vc-material vc-material-cake” i_color=”blue” i_background_style=”” i_background_color=”grey” i_size=”md” i_css_animation=”””url:http%3A%2F%2Frkk-sansa.net%2Fliity-ystavarenkaaseen%2F|||” h2_link=”” h2_el_id=”” h2_el_class=”” h4_link=”” h4_el_id=”” h4_el_class=”” custom_background=”” custom_text=”” btn_el_id=”” btn_el_class=”” btn_custom_onclick_code=”” i_custom_color=”” i_custom_background_color=”” i_link=”” i_el_id=”” i_el_class=””][vc_column] …… …… …… …… …… …… …… …… …… …… …… ……”””” style=”””””lg””right””Lue lisää ja lahjoita >>””””””url:https%3A%2F%2Fsansa.fi%2Flahjoituskohteet%2Fisrael%2F|||”]Tue Caspari-keskuksen mediatyötä!