Hyppää sisältöön

FEBC:n pääjohtaja ensimmäistä kertaa Suomessa

Juha Auvinen ja Edward Cannon

Sansan Juha Auvinen ja FEBC:n Edward Cannon neuvottelivat kumppanuussopimuksesta ensimmäistä kertaa kasvokkain helmikuussa Indonesiassa. Keräysesitteessä on aineistoa samalta matkalta. Kuva: Leena Punkari.

FEBC Internationalin pääjohtaja Edward W. Cannon vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa ja Sansassa. Neuvoteltavana oli erityisesti kumppanuussopimus, jollaista FEBC tekee ensimmäistä kertaa ulkomaisen partnerin kanssa. Muita vastaavia ei järjestöllä Cannonin mukaan ole käsittelyssä.

Keskustelut kumppanuussopimuksesta Sansan ja FEBC:n kesken alkoivat viime vuonna. Edward Cannon ja Sansan toiminnanjohtaja Juha Auvinen neuvottelivat asiasta ensimmäistä kertaa kasvokkain helmikuussa FEBC:n kansainvälisen vuosikokouksen yhteydessä Balilla Indonesiassa.

Yhteistyö alkoi mandariinikiinankielisistä ohjelmista 1974

FEBC aloitti toisen maailmansodan jälkeen radiolähetysjärjestönä ja käyttää nykyisin menestyksellisesti myös uusia medioita, kuten älypuhelimia. Se on keskittänyt työnsä Aasiaan. Erityisen vaikeasti tavoitettaviksi Edward Cannon kuvasi ihmisiä Japanissa, jossa on vähän kristittyjä, vähän kirkkoja ja vähän mielenkiintoa.

− Olemme rekisteröityneet 28 maassa, lähetämme kristillisiä ohjelmia yli viiteenkymmeneen maahan tai maassa ja yli sadalla kielellä, Cannon kertoi. FEBC on perustettu Yhdysvalloissa vuonna 1945. Yhteistyö Sansan kanssa alkoi jo vuonna 1974 mandariinikiinankielisistä radio-ohjelmista.

− Meillä on ollut erilaisia yksittäisiä hankkeita ja lähetys- tai projektityöntekijöitä koskevia sopimuksia, mutta ei laajempaa periaatteellista kumppanuussopimusta. Nyt kumpikin osapuoli näkee, että on tullut aika tehdä sellainen. Edward Cannonin ensimmäinen Suomen-vierailu auttoi Sansaa ja FEBC:a tutustumaan entistä paremmin toisiinsa. Vierailu vahvisti yhteyttämme ja yhteistä työnäkyämme, Juha Auvinen sanoo.

Mediatutkija Eila Murphy, joka on pitkään ollut Sansan lähettämänä FEBC:n työyhteydessä, tuli toki mainituksi molempien johtajien puheissa. Sansa ja FEBC tekevät yhdessä medialähetystyötä Indonesiassa, Japanissa, Kambodžassa, Kiinassa, Mongoliassa ja Thaimaassa.

Samansuuntaiset näkemykset medialähetystyöstä

− Yritän pitää FEBC:n keskittyneenä tärkeimpään eli Jeesuksesta Kristuksesta julistamiseen median avulla vaikeimmin tavoitettaville kansoille, Edward Cannon korosti. Juha Auvisen mukaan FEBC ja Sansa näkevätkin medialähetystyön merkityksen ja mahdollisuudet hyvin samansuuntaisesti.

− Tärkein tehtävämme on jakaa evankeliumia kussakin toimintaympäristössä kulttuurisesti ja kielellisesti sopivalla tavalla ja oikealla välineellä. Rohkaisemme kumppanuutta paikallisten kirkkojen ja muiden järjestöjen kanssa välittäessämme ihmisille toivoa kokonaisvaltaisesti, Auvinen jatkaa.

Sansan kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtaja Timo Reuhkala katsoo syvenevän yhteistyön kumppaneiden kanssa lisäävän tietotaitoa Sansassa sekä laajentavan näköaloja ja mahdollisuuksia. Eli enemmän osaamista monilla tavoin, jotta Sana voi levitä edelleen.

Pääjohtaja Edward Cannon tapasi viime viikolla Hyvinkäällä sekä Sansan johtoa että muuta henkilökuntaa. Hän osallistui myös yhdistyksen hallituksen kokoukseen ennen paluutaan Yhdysvaltoihin, jossa hän asuu.

Leena Punkari