Onko terroristilla sydän?
Istun aasialaisessa kahvilassa, edessäni tuuheapartainen mies. Hän on entinen terroristi. Juomme teetä ja keskustelemme islamista ja elämästä. Herätän kahvilassa mielenkiintoa, koska olen pitkä ja vaaleaihoinen eurooppalainen aasialaisten keskellä. Ystäväni ei herätä mitään huomiota, koska hän maastoutuu joukkoon, joskin muslimeille tyypillisen kaftaaniin pukeutuneena. Täällä se on ihan arkipäivää.
Hän oli aiemmin terroristi ja taisteli islamilaisen kalifaatin puolesta, täynnä vihaa eri tavoin ajattelevia kohtaan. Hänellä oli myös niin sanottua pyhää vihaa niitä petturimuslimeja kohtaan, jotka olivat maallistuneet uskostaan.
Kuuntelen ystäväni syvällisiä ajatuksia. Hänen kasvoiltaan kuvastuvat ilo ja rauha sekä silmissä tuikkii innostunut sydämellisyys. Viha vaihtui rakkaudeksi sen jälkeen, kun Jeesus muutti hänen sisäisen elämänsä. Siitä muutoksesta kerron myöhemmin, ehkä seuraavassa blogissani. Ystäväni puhkuu intoa. Hän haluaa kertoa Jeesuksesta kaikille, jotka kuuntelevat.
“Teillä länsimaisilla ihmisillä on aina niin kiire”, hän naurahtaa. “Miksi ette osoita kunnioitusta ja kiinnostusta kysymällä: ‘Ystävä, mitä sinulle kuuluu?’ ja kuuntele rauhassa ja kiireettömästi?
Aasiassa mennään aina sydän edellä. Ystävyyden kautta avautuu myös ymmärrys toista ihmistä kohtaan. Evankeliumilla sen sijaan on kiire, että kaikki maailman ihmiset tulisivat tuntemaan, kuka Jumala on. Hänellä on vastaus kaikenlaisiin pelastusta koskeviin kysymyksiin.
Sydämellä näkee parhaiten
Singaporessa on meneillään televisiokampanjoita, joissa eri uskontokuntien edustajat näyttävät kameralle itse kirjoittamiaan lauseita. Edustettuina ovat Singaporen suuret uskonnot ja ihmisten ennakkonäkemykset toisista uskonnoista. Hätkähdin, kun pakistanilaisen näköinen mies nosti kyltin, jossa luki: “Olen muslimi mutta en terroristi”.
Samassa televisiokampanjassa on myös hinduja, buddhalaisia ja kristittyjä. Mieleeni nousivat Suomessa olevat maahanmuuttajat ja heihin kohdistuvat väärät käsitykset ja ennakkoluulot. Ne voivat olla hyvinkin konkreettisia varsinkin pienillä paikkakunnilla, missä ulkomaalainen saatetaan kokea uhkana ja epäilyttävänä.
Jäin miettimään. Tunnistan itsessäni sekä uteliaisuuden että epävarmuuden ja ennakkoluulot eri tavalla käyttäytyviä ja uskovia ihmisiä kohtaan. He ovat ihmisiä, eivät käännytyskohteita, niin kuin usein ajattelemme.
Jeesuksen sanat: tehkää toisille niin kuin toivoisitte, että teille tehtäisiin. (Luuk 6:31 tai Mat. 7:21). Mistä meihin on kasvanut se oikeassa olemisen pakko? Vain sydämellään näkee hyvin. Rohkeasti kohtaamalla voimme kohdata toisen, ja se muuttaa maailmaa.
Helsingin Sanomien mielipidepalstalta luin kerran erään nuoren erittäin hyvän kiteytyksen: “Kun ihmiseltä katoaa elävä yhteys Jumalaan, korvaa hän sen oikealla opilla ja kiivailulla sen puolesta”. Näin on kaikissa uskonnoissa. Kiivaat juutalaiset, buddhalaiset, muslimit ja kristityt voivat olla kovia kuin kivet, koska oappaleet jyräävät ihmiset alleen.
Kerran terroristi, aina terroristi
Mitäpä jos evankeliumi on enemmän Kristuksen tuoksua, välittämistä, myötäelämistä ja kuuntelua − missä teot puhuvat ensin ja vasta sitten sanat? Kaikki tämä nousee siitä, että itse on hullaantunut omassa elämässä näkemään, miten runsaasti ja paljon on saanut anteeksi. Kuplikoon tämä aina siellä, missä liikumme.
Kahvilassa tapaamani ystävä on nykyäänkin “terroristi”, tosin sanoma on muuttunut aivan toiseksi. Hän levittää ilosanomaa ja “terrorisoi” maltillisesti islamilaisessa maailmassa. Hän kertoo ilosanomaa niille, joiden mielen pimeydessä ei ole toivoa tai toivon pilkahdusta. On raikasta ja antoisaa nähdä, kuinka hän aina uudestaan innostuu selittämään, miten Jeesus on muuttanut hänen sydämensä. Hän on puuttuva avain Islamissa. Hän on oivaltanut sen, mitä islam edelleen etsii.