Unohdettuna pandemian keskelle?

Elämme maailmanhistorian erikoisinta aikaa. Koronapandemia on rampauttanut koko maailman. Kuukausi sitten lensimme vaimoni Päivin kanssa takaisin Aasiaan. Täällä, mistä koronapandemia lähti liikkeelle, alkaa näkyä jo valoa tunnelissa. Kiinassa ja joissakin muissa Aasian maissa tautiluvut ovat laskeneet merkittävästi. Viime viikot ovat olleet myös Singaporessa erittäin positiivisia, koska on vain yksittäisiä tautitapauksia. Luvassa on rajoitusten lieventämistä.

Olen miettinyt, miten medialähetystyö on vaikeutunut koronaviruksen suljettua kaikki Aasian maat. Ilokseni minulle on kerrottu luovista ratkaisuista, kuinka esimerkiksi kotistudioissa on äänitetty radio-ohjelmia. Jopa peiton alla, ettei ulkoa kantautuva meteli kuulu nauhoituksessa. Kirkot ovat siirtyneet lähettämään jumalanpalveluksia internetissä tai radiossa. Virtuaalisia pienryhmiä ja rukouspiirejä on syntynyt. Helppoa ei ole ollut, mutta ratkaisuja on löydetty. Työ ei ole pysähtynyt, se on vain saanut uusia muotoja.

Minulla on nälkä

Näin sanoi indonesialainen taksikuski. Hän kuljettaa asiakkaita osamaksulla ostamallaan moottoripyörällä. Ruuhkaisen Jakartan liikenteessä mopotaksi on huomattavasti nopeampi kulkuväline kuin auto. Koronarajoitusten vuoksi loppuivat työt, kun kukaan ei saanut mennä töihin useiden viikkojen aikana. Taksikuski oli syönyt viimeksi kaksi päivää aiemmin.

Aasiassa kristilliset radioasemat ja studiot ovat mobilisoineet pienempiä tai isompia ruokakassikampanjoita, joilla autetaan työttömäksi jääneitä perheitä lahjoittamalla kassillinen ruokaa. Tieto nälkää näkevistä perheistä on tullut radioasemalle ja radioasemien yhteistyöseurakuntiin, ja näin hätääkärsivät perheet on löydetty.

Radionkuuntelijat on haastettu myös auttamaan. Osa radiokuuntelijoista on tehnyt itse kotonaan ruokaa ja tuonut kattilat radioasemalle. Lahjoittajia on kutsuttu myös kotikäynneille mukaan, jotta he voivat nähdä ruokapakettien menevän perille. Avun kohteita ei ole valittu uskonnon mukaan. Kyse on aidosta lähimmäisen auttamisesta ja välittämisestä.

Ilosta kumpuaa tekoja

Aasiassa mediatyön yksi luonnollinen osa on kuuntelijoiden tai katsojien tapaaminen. Koronapandemian rauhoituttua esimerkiksi Thaimaassa ja Kambodžassa on ollut jälleen mahdollisuus kutsua radioyleisöä kuuntelijatapaamisiin. Indonesiassa tehdään tällä hetkellä vain kotivierailuja.

Näköharhaa on se käsitys, että medialähetystyö Aasiassa olisi vain ohjelmien tekemistä ja radiointia. Se on sitäkin, mutta merkittävää on, että radioasemille soittaneet saavat myös aineellista apua hätäänsä. Media on vain toivon viestin välikappale. Ilokseni kuulin, että esimerkiksi TWR-Intialle tulee vuosittain yli miljoona yhteydenottoa ja palautetta. Kysymyksien kirjo on valtava, mutta jokaiselle vastataan.

Laupiaan samarialaisen askelissa

Kehittyvissä Aasian maissa eteen tulee jatkuvasti köyhyys. Se hätkähdyttää joka kerta. Ihmiset ovat samanlaisia kuin me suomalaiset, mutta he ovat syntyneet erilaiseen ympäristöön. Monessa mielessä sanonta, että on lottovoitto syntyä Suomeen, on hienoa asia, mutta vauraus ei tarkoita onnellisuutta. Onnellisuus löytyy ihan muualta. Ehkä ydin on kuitenkin siinä, että kristillisen välittämistyön motiivi on näyttää käytännön teoin, mihin uskomme ja mistä toivon sanoma on löydettävissä.

Humanitaariselle työlle on oma tärkeä tehtävänsä. Se ei kuitenkaan avaa ihmisille ymmärrystä, mistä me löydämme iankaikkisuuteen asti kestävän toivon ja avun. Koronapandemia on laittanut entistä useamman aasialaisen etsimään sekä löytämään tämän toivon elämäänsä.

Katso video TWR:n Indonesiassa toteuttamasta ruokakassitempauksesta. Neljän minuutin mittainen video on indonesiankielinen, mutta kuvat kertovat kaiken oleellisen.