Hyppää sisältöön

Jari Vähäsarja on ollut globaalin lähetyksen näköalapaikalla

Jari Vähäsarja talvisessa maisemassa.

– Olimme Senegalissa kuusi vuotta ja tapasin sinä aikana ehkä muutamia tuhansia ihmisiä. Medialähetystyön kautta saatamme tavoittaa miljoonia ja satoja miljoonia ihmisiä. Se on huikeaa, Jari Vähäsarja pohtii. Kuva: Eeva Vähäsarja.

Elävä ja kasvava kirkko tarvitsee lähetystyötä, muuten se näivettyy, sanoo tammikuun lopussa eläkkeelle jäävä Sansan lähetystyöntekijä Jari Vähäsarja.

Jari Vähäsarja on työskennellyt viime vuodet OM Eastin palveluksessa mahdollistaen kentällä toimivien lähettien työtä. Normaalioloissa hän työskentelisi Itävallassa, mutta korona-aikana työ on hoitunut etupäässä etänä Helsingin kodista käsin.

– Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että olen saanut olla mukana tässä työssä, joka on ollut näköalapaikka maailman lähetykseen.

– Työtä olisi, vaikka kuinka, mutta työmiehiä on liian vähän. Lähetys pitäisi saada uuteen nousuun, Jari pohtii.

OM East: Raamattujen salakuljetuksesta digitaalisen median tukipalveluihin

Jari ja vaimonsa Eeva lähtivät vuonna 2013 Sansan lähettäminä lähetystyöhön TWR:n palvelukseen Itävaltaan. Entuudestaan heillä oli kuuden vuoden lähetyskokemus Afrikasta.

Työpaikka keskisessä Euroopassa osoittautui toimivaksi ratkaisuksi, kun Eeva aloitti TWR:n Toivoa naisille -työssä ja Jari TWR:n teknisellä osastolla. Sittemmin vuoden 2019 lopussa Jari siirtyi OM:n eli Operaatio Mobilisaation palvelukseen edelleen Itävallassa ja Sansan lähettämänä.

Kun OM:n aluetoimisto OM East perustettiin, sen tehtävänä oli salakuljettaa Raamattuja rautaesiripun toiselle puolelle. Sen nimi muuttui hiljattain; uusi nimi on MediaWorks, ja se keskittyy digitaalisen median tukipalveluihin.

– OM:ssa on tehty tutkimus, jonka mukaan työntekijöillä on suuri tarve digitaalisen median työkaluille ja osaamiselle, Jari kertoo.

“En ollut valmis kentälle, kun ei ollut vaimoakaan”

Kun Jari valmistui LVI-insinööriksi 1980-luvun alussa, hän pohti, miten voisi kristittynä käyttää koulutustaan muiden auttamiseen.

– Olin kerran Lähetysseuran järjestämässä lähetysillassa, jossa senhetkinen lähetyskurssi esittäytyi. Kun olin lähdössä pois, lähetysopiston rehtori kysyi tilanteestani. Sanoin, etten ollut valmis kentälle, kun ei ollut vaimoakaan. Otin kuitenkin häneltä vastaan hakupaperit.

Myöhemmin lähettikandidaatti soitti ja kysyi, josko hakupaperit oli täytetty. Ajatus kypsyi Jarin mielessä ja hän päätti laittaa hakupaperit eteenpäin. Sisäinen kutsu lähetystyöhön oli olemassa ja ulkoinenkin löytyi, kun Senegalissa työtä tehnyt kaivoprojektin vetäjä palasi Suomeen ja hankkeelle tarvittiin jatkaja.

– Lähdin sinne syksyllä 1986 ja yllättäen tapasin siellä Eevan. Hän oli tullut vuodeksi opettajaksi suomalaiselle koululle. Jumala järjesti senkin asian.

Vähäsarjat avioituivat Suomessa 1988 ja palasivat takaisin Senegaliin, missä he työskentelivät paikallisten ihmisten parissa kaksi kautta aina vuoteen 1994 asti.

Ajatus uudesta kaudesta kypsyi vähitellen

Suomessa elettiin lamakautta, kun Vähäsarjat palasivat Afrikasta. Koska sopivan työn löytyminen oli vaikeaa, Jari päätti lähteä opiskelemaan radio- ja tietoliikennetekniikan diplomi-insinööriksi. Opintojen jälkeen hän työskenteli konsulttitoimistossa 15 vuotta.

– Sinä aikana lapset kasvoivat ja muuttivat omilleen.

Heti Afrikan vuosien jälkeen ajatus kentälle paluusta ei houkutellut.

– Olimme aika poikki, kun palasimme Afrikasta. Lapset olivat pieniä ja oli ollut korvatulehduskierrettä ja valvottuja öitä.

Ajatus uudesta kaudesta kentällä kypsyi vähitellen.

– Usean vuoden ajan kyselimme, olisiko taivaan Isällä meille töitä, joko kentällä tai lähettäjän roolissa, Jari kertoo.

Koska Jarin uusi koulutus liittyi medialähetyksen tekniikkaan, oli luontevaa lähestyä Sansaa. Itävallan vuodet ovat olleet merkityksellisiä. Eeva jäi eläkkeelle vuoden 2021 alussa, ja nyt on Jarin vuoro.

Uuden elämänvaiheen kynnyksellä Jarin mielessä päällimmäisenä on kiitollisuus. Jumala on ollut armollinen ja uskollinen. Elämänsä vaiheita pohtiessaan hän toteaa, että kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin.

Sari Savela

Kirjoitus on julkaistu Sansa-lehdessä 2/2021.