Hyppää sisältöön

Lähetystyö sai Pirkkalan seurakunnassa uudet kasvot ja nimikkolähetiksi Miia da Silvan

Miia da Silva ja Eeva Vähäsarja Pirkkalan kirkossa.

Viestikapula vaihtuu. Miia da Silva (vas.) jatkaa Toivoa naisille -työssä samassa tehtävässä, jossa Eeva Vähäsarja on ollut seitsemän vuotta. Kuva: Jari Vähäsarja.

Nimikkolähetti tuo lähetystyöhön konkretiaa. Hänet voi kutsua kertomaan työstään, jolloin lähetystyö tulee lähelle seurakuntalaisia. Lähetti antaa lähetykselle kasvot.

Näin Pirkkalan seurakunnan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth vastaa kysymykseen, mitä oma nimikkolähetti merkitsee paikallisseurakunnalle.

Lähetystyö sai Pirkkalassa yhdet uudet kasvot, kun Miia da Silva siunattiin sunnuntain 17. tammikuuta sanajumalanpalveluksessa lähetystyöhön. Hän toimii Sansan lähettämänä kansainvälisen Toivoa naisille -työn Euroopan, Lähi-idän, Keski-Aasian ja Pohjois-Afrikan aluekoordinaattorina asemapaikkanaan Irlanti.

Medialähetys on Pirkkalassa tuttua, sillä Sansan lähetystyöntekijät Eeva ja Jari Vähäsarja ovat olleet Pirkkalan nimikkolähettejä seitsemän vuoden ajan. Miia da Silva ottaa vastuulleen saman tehtävän, josta Eeva Vähäsarja jää nyt eläkkeelle.

Jari Vähäsarja jatkaa OM-lähetysjärjestön palveluksessa Sansan lähettämänä ja Pirkkalan nimikkolähettinä. Hän on mukana OM:n videotuotannnossa, kehittämässä digitaalisia työkaluja järjestön ja sen yhteistyökumppaneiden käyttöön sekä testaamassa sisällönjakoalustaa.

– Niinhän se on elämässä. Viestikapula vaihtuu. Saamme kiittää Eevaa ja olla saattelemassa Miiaa työhön ja rukoilla hänen puolestaan, Olli-Pekka Silfverhuth sanoi.

Miia da Silva kuvasi paikallisseurakuntaa tukijoukokseen.

– Olen työssä kärkenä, mutta teemme yhdessä lähetystyötä. Tämä on tiimityötä, ja osa tiimistä on tääällä Pirkkalassa. Lähden palvelemaan, mutta palvelemme yhdessä. Tuolla maailmalla olo voi tuntua joskus yksinäiseltä. Slloin tiedän, että Suomessa ja Pirkkalassa rukoillaan puolestani.

Kalenteri yhdistää eri maiden naisia

Toivoa naisille -rukousliike on osa kansainvälisen medialähetysjärjestön TWR:n työtä. Suomessa sen taustajärjestönä on Sansa. Rukousliikkeessä on käytössä rukouskalenteri, jossa on lyhyt rukous jokaiselle päivälle. Sen rukoilee noin 110 000 rukoilijaa eri puolilla maailmaa. Kalenterin mukaan rukoillaan myös rukousryhmissä, joita on noin 12 000 eri puolilla maailmaa. Suomessa on yli sata ryhmää, joista kaksi on Pirkkalassa.

Eeva Vähäsarja kertoi juhlassa jumalanpalveluksen jälkeen, miten koskettavaa on ollut nähdä rukouskelenteri käytössä eri puolilla maailmaa, kuten Albanian kylissä, Ukrainassa tai Färsaarilla.

– Serbialaiset naiset innostuivat kalenterista, joka on ollut siellä käytössä kaksi vuotta. Bulgariassa nuoret romaninaiset lähettävät päivän rukouksen sosiaalisen median WhatsApp-viestipalvelun välityksellä muille. Turkissa farsinkieliset naiset kokoontuvat rukoilemaan yhdessä rukouskalenterin mukaan, hän kuvasi.

Miia da Silva lisäsi, että ilman uskon ydintä ja halua viedä evankeliumia eteenpäin työ olisi aika tavallista työtä: sähköposteja, budjetteja, kokouksia, matkustelua.

– Usko kannattelee ja on juuri, josta tulee voimaa.

Yhteistyö Pirkkalan kanssa jatkuu

Toivoa naisille -työhän kuuluvat myös eri medioiden kautta kuunneltavat ohjelmat, joita suomalaiset tukevat kymmenellä kielellä. Ohjelmissa käsitellään sekä naisen arkea että hengellistä elämää. Pirkkalassa tuetaan orijankielisiä lähetyksiä Intiassa. Eeva Vähäsarja kertoi tuoreita terveisiä Keski-Aasiasta, miten naisten elämä on muuttunut Toivoa naisille -ohelmien myötä.

– Sain sieltä kirjeen, jossa kerrottiin eräästä ohjelman kuuntelijasta, joka joutui pakenemaan kotoaan perheväkivallan vuoksi. Hän koki, että hänen sydämensä on kuin haavoilla. Hän kuunteli ohjelmaa, jossa kerrottiin, miten Jeesus suhtautuu naisiin ja paransi 12 vuotta verenvuototautia sairastaneen naisen. Nainen koki, että Jeesus oli samalla tavalla voimallinen parantamaan hänen sydämensä haavat. Toinen nainen kertoi, miten ohjelmat olivat auttaneet häntä vuorovaikutuksessa hänen aviopuolisonsa kanssa.

Eeva Vähäsarja muisteli Pirkkalan kirkossa marraskuussa 2017 järjestettyä valtakunnallista Toivoa naisille -konferenssia.

– Koko henkilöstö ja vapaaehtoisen joukko oli valmistelemassa juhlaa. Jo ulkona tulijoita tervehti havuista koottu ja kynttilöin valaistu Toivoa naisille -liikkeen logo, kolme sydäntä. Yhtä hienosti oli toteutettu muutamia kuukausia sitten Pirkkalasta lähetetty Suomen Toivoa naisille -työn 20-vuotisjuhlawebinaari.

Yhteistyö Pirkkalan kanssa jatkuu, sillä ensi syksyksi suunnitellaan uutta valtakunnallista konferenssia. Koronatilanteen vuoksi päivää ei ole vielä sovittu.

Lähetystyön liekki leimahti Romaniassa

Kirkkoherra Silfverhuth luonnehti Miia da Silvaa maailmankansalaiseksi, kun tämä kertoi taustastaan. Hän muutti ensimmäisen kerran pois Suomesta yksivuotiaana ja on sen jälkeen asunut, opiskellut ja tehnyt työtä useissa maissa.

– Lähetystyön liekki leimahti Romaniassa, jonne menin ensimmäisen kerran keväällä 2009. Sain olla mukana ruohonjuuritason lähetystyössä. Romaniaan menin vielä uudelleen ja sitten tie vei Wieniin opiskelemaan. Löysin Wienistä ensin mieheni Lucas da Silvan, joka oli jo TWR:n palveluksessa. Niin päädyin TWR:n töihin. Olin ennen koordinaattorin työtä markkinoinnin tehtävissä. TWR:n kautta löysin sitten Sansan.

Hän sanoo kokevansa, että elämän palaset, kielitaito, opitut asiat ja asuminen monissa kulttuuriympäristöissä loksahtavat nyt paikoilleen uudessa tehtävässä

Liisa Heinänen