Hyppää sisältöön

Radioasemia on vaurioitunut sodassa − Ukrainan mediatyö tarvitsee apua

Sansan kumppani, medialähetysjärjestö FEBC on lähettänyt ohjelmaa Ukrainaan 1940-luvulta. Neuvostovallan jälkeen 1990-luvulla radiotyö voitiin siirtää Ukrainan rajojen sisäpuolelle.

Tällä hetkellä FEBC:llä on kuusi FM-asemaa Ukrainassa sekä nettiradio, Radio M. Usea maan itäosissa oleva radiomasto on saanut osumia Venäjän hyökkäyksissä.

Yksi FEBC:n masto on Pokrovstissa, lähellä Donbasia. Toistaiseksi se on 50 kilometrin päässä Venäjän joukoista. Pokrovstin asemaa on jouduttu korjaamaan Venäjän toukokuun lopulla tekemien iskujen seurauksena. Aseman kuuntelijoissa on todennäköisesti myös sotilaita, molemmin puolin rintamalinjoja.

Luhanskissa sijainnut asema on Venäjän hallussa olevalla alueella, ja se on tuhoutunut. Tällä hetkellä muut osumia saaneet lähettimet on saatu korjattua, mutta kustannuksia on syntynyt. Sen vuoksi FEBC on perustanut rahaston Ukrainan-mediatyön takaamiseksi ja vedonnut myös Sansaan, että suomalaiset tulisivat mukaan.

Uusien iskujen uhka on jokapäiväinen

Sansan kautta lahjoitetut varat kohdistuvat FEBC-Ukrainan kriittisten toimintojen varmistamiseen tilanteessa, jossa uhka uusista iskuista lähetinkalustoa vastaan on päivittäinen. Aiemmin Sansa ei ole tukenut Ukrainan mediatyötä, mutta nyt haluamme turvata radio-ohjelmien jatkumisen, rohkaista sodasta kärsiviä ja valaa uskoa tulevaan.

Lahjoitusvarat käytetään FEBC-Ukrainan lähetinkaluston korjauksiin, ylläpitoon, uusien asemien perustamiseen, radioiden jakamiseen ihmisille, sielunhoitajien palkkaamiseen sekä radioasemien muun toiminnan jatkamiseen.

FEBC-Ukrainan ohjelmisto on monipuolista, erilaisille ikä- ja muille ryhmille suunnattua. Kuuntelijoilta tulee vuosittain yli 10 000 puhelua, ja nettikuuntelijoita on vuosittain lähes 400 000.

Monta tapaa lahjoittaa

Sansan keräys Ukrainan pakolaisapuun tuotti kevään aikana 41 051 euroa. Ensimmäinen erä, 26 300 euroa toimitettiin perille maaliskuussa Luterilaisen maailmanliiton kautta ja loppu toimitetaan kesäkuun aikana.

1.6.2022 alkaen Ukrainaan kerätyt varat kohdistetaan FEBC-Ukrainan työhön. Anna apusi Ukrainaan, lahjoita nyt. Voit tehdä lahjoituksesi:

  • nettilahjoituksena
  • viitenumerolla: 7111 92100 lahjoitustilille: FI 37 5062 0320 0320 18
  • MobilePay 44744, kirjoita tekstikenttään UKRAINA

Anna apusi Ukrainaan!